sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Aloitan.

Aloitin tämän blogin kanssa alusta, sillä sain tänään vuokraponin. Olen nimeltäni siis Mirella ja olen 9v. Blogin kanssa minua auttaa Jenni, joka on pikkuserkkuni ja kirjoittaa postaukset, kun minä sanelen. Vuokraponini nimi on Heta. Meistä voit lukea tuolta ylhäältä. No nyt riittää tämä jaarittelu ja siirrytän tämän päivän ratsastastukseen.

Olin siis tänään kokeilemassa Hetaa. Olen Hetalla mennyt vuosi sitten ja tipuin silloin. Nyt Heta oli alkuverkoissa laiska, mutta reipastui hieman. Heta yritti oikoa kulmissa ja muutenkin possuili paljon. Laukka nousi helposti. Omat taitoni olivat ruosteessa pahasti. Otettiin pieniä hyppyjä, ja en tosiaankaan osannut olla hypyissä mukana! Kivaa se oli ja Heta oli tosi kiva. Jenni auttoi hölkkäilemällä vierellä. Menin myös esteen muutamaan kertaan ilmansatulaa, oli kivaa. Loppu tunnista tein mailman ympärysmatkoja ja naisten satulaa. Otettiin myös halikuvia yms.

Sovittiin, että alan vuokraamaan Hetaa. Saan käydä Hetalla milloin vain, sovitusti kylläkin. Olisi tarkoitus huomenna tai yli huomenna mennä taas Hetalla. 

KUVIA MYÖHEMMIN KUNHAN SAAN NE (:

tuossa on minun bannerini teimme sen Jennin kanssa yhdessä (: Uusi tulossa heti kun saan tän päivän kuvat!

3 kommenttia:

  1. Rupesin lukemaan blogias :) Oon parikertaa nähny vissii sut :D
    Munki blogiin saa liittyy ; ponienergiaa.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kiitos (: Ja mäki oon nähny sut estekisoissa ku menit Romilla (:
      Ja liityn takas :D

      Poista

Kommentoihan asiallisesti ;)